tiistai 28. huhtikuuta 2015

Unohda kellokortti, ota mobiili työajanseuranta

Kellokortit ja tehdastyö ovat kuuluneet yhteen jo Chaplinin ajoista lähtien. Me väitämme, että työajanseuranta on silti edelleen ajankohtaista. Työn tekemisen ajat ja paikat vaan ovat monilla aloilla muuttuneet.

Perinteisillä kellokorttialoilla teollisuudessakin on yhä useammin tarpeita saada kulut ja kilometrit muistiin liikkuvassa työssä. Sitten ovat hälytyslähtöihin ampaisevat asentajat, kiertävät sijaiset ja kotihoitajat. Kaikki liikkuvat henkilöt tarvitsevat toimivan työajankirjausjärjestelmän. Enää ei riitä yksi kellokortti toimiston tai osaston seinässä.

Olemme huomanneet että kasvava joukkonsa työajanseurannasta hyötyviä ovat etätyöntekijät, jotka tarvitsevat oman työnsä todentamiseen työkaluja.

Jos työaikakirjausten tekeminen unohtuu, niin tulee ongelmia. Kellokorttilaitteelle on vaikea kommunikoida ulko-oven pamahdettua takana kiinni! Oletko koskaan kokenut sitä värisyttävää tunnetta, kun muistat matkalla kesämökille, että lomakirjaus unohtui? Ja miinusta tulee niin, että ropisee.

Siis ratkaisuahan tässä piti olla esittämässä! Saamanne pitää. Kellokortista parempi ratkaisu on oikeutesi. Vaadi itsellesi ja työllesi joustava ja henkilökuntaa palveleva työajanseurantajärjestelmä.

Meillä on sinulle juuri sellainen, joka toimii kuten pitääkin. Bonuksena tietysti se, että meidän järjestelmällämme voit laskea myös muun muassa palkat, laskuttaa ja pitää kustannukset tarkassa seurannassa kannattavuusmoduulimme avulla. Ihan kuten haluat.

Vaadi parempaa, vaadi Leimauslaite.fi!

Lue lisää: miksi leimauslaite?



perjantai 3. syyskuuta 2010

Mitä tarkoittaa NFC/RFID –teknologia?

NFC/RFID –teknologia tarkoittaa kansankielellä luotettavaa “kohteen” ja "tapahtumahetken" tunnistamista, joka perustuu kaksisuuntaiseen radiotaajuiseen etätunnistukseen.

5 faktaa NFC/RFID –teknologiasta:
  1. RFID eli Radio-Frequency Identification. Alunperin käytetty villieläinten tunnistamiseen. Nykyisin myös ihmisten tunnistamiseen.
  2. NFC eli Near Field Communication. Near Field Communication (NFC) on RFID:hen pohjautuva tekniikka, joka mahdollistaa radiotaajuisen etätunnistuksen.
  3. NFC/RFID tunnistuksen tiedonsiirtonopeus on joko 106, 212 tai 424 kbit/s.
  4. NFC-laite voi toimia sekä lukijalaitteena että tunnisteena.
  5. Nokia on ollut yksi NFC-teknologian edelläkävijöistä.
Myös matkapuhelimessa voi olla NFC-ominaisuudet. Tämä mahdollistaa jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa monia eri NFC/RFID –teknologian käyttömuotoja.

Esimerkki NFC/RFID –teknologian käytöstä:

Menet työpaikallesi ja mukanasi on pieni tunnistuslaite, jonka viet työpisteesi lukijalaitteelle. NFC/RFID –teknologian ansiosta kirjaudut sisään työpaikallesi automaattisesti samalla tieto lähtee työaikakirjauksiin ja palkanlaskentaan, joiden raporteissa tekemäsi työtunnit näkyvät ilman erillistä manuaalista kirjausta. Lounaalle lähtiessäsi leimaat itsesi ulos ja tieto menee automaattisesti sihteerillesi, joka osaa ohjata puhelusi sovitulla tavalla. Maksat lounaasi tunnistuslaitteella, jolloin hinta menee suoraan palkanlaskentaan verotietojasi varten.

maanantai 30. elokuuta 2010

Miksi toinen johtaja hymyilee ja toinen kiroilee toistuvasti?

Mikko, 35, insinööritoimiston johtaja: Työaikanappi™ on toistaiseksi paras hankintamme

Voitko kertoa esimerkin?

No, ajan autollani työpaikkamme parkkihallin oven eteen. Avauslaite lukee rintataskussani olevan Työaikanapin™ radiotaajuustunnisteen. Avauslaite toivottaa minulle hyvää huomenta ja avaa oven.

Kun lähestyn toimistomme ovea, lukulaitteeseen syttyy vihreä valo. Ovi avautuu automaattisesti Työaikanapilla™. Toimiston sisällä oleva lukulaite kirjaa minut töihin oletuskustannuspaikalleni. Tieto sisäänkirjauksestani menee automaattisesti palkanlaskentaan. Sihteerini saa tiedon, että olen töissä.
Taulu-tv toivottaa minut tervetulleeksi töihin.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Mitä tarkoittaa Kellokapula™ ja miten se toimii?

Tieto työaikakirjauksista syntyy Työaikanapin ja Kellokapulan yhteistoiminnasta.

Mitä tarkoittaa lukulaite ja miten se toimii?


Kellokapula=lukulaite. Kyseessä on standardi NFC puhelin (esim. Nokia 6212), joka voidaan asentaa myös säänkestävään työajanleimauspömpeliin


Lukulaite toimii yhdessä Työaikanapin kanssa. Kun Työaikanappi viedään lukulaitteen eteen, leimaa se työntekijän heti sisään tai näkyviin tulee kyseiselle henkilölle asetetut kirjausvaihtoehdot. Lukulaite voi olla myös kiinteä seinään asennettava leimauslaite jossa tarvittavat toimintopainikkeet ja näyttöruudut.



Esimerkki: Työntekijä tulee eräälle viidestä eri työpisteestään mukanaan kuljetettava Kellokapula. Työaikanappi on jokaisella viidellä työpisteellä paikan päällä seinässä tai oven karmissa. Työntekijän ei tavitse kuin viedä Kellokapula Työaikanapille ja ryhtyä hommiin! Jos työntekijä myöhästyy työpisteen suunnitellusta aikataulusta, työnjohdolle voidaan lähettää hälytys automaattisesti.

torstai 5. elokuuta 2010

Mitä tarkoittaa Työaikanappi™ ja miten se toimii?

Työajan seuraaminen Työaikanapin avulla koostuu kolmesta osasta: Työaikanappi itse, Kellokapula ja Tuntinetti.
Kellokortti vaihtoehtoja tyoajanseurantaan nfc-rfid
Työaikanappi on pieni avaimenperä tai vaihtoehtoisesti seinään kiinnitettävä nappi, joka kulkee helposti mukanasi minne vaan.
Voit tunnistautua Työaikanapilla työkohteessasi, oli se sitten tien päällä, toimistolla tai rakennustyömaalla. Voit leimata itsesi sisään ja ulos, siirtyä kohteelta toiselle ”lennossa” ja leimata itsesi ulos välissä ja mennä takaisin sisään tai sisään uuteen paikkaan. Tiedot tyäajastasi siirtyvät automaattisesti Tuntinettiin.

Osaavatko työntekijäni käyttää Työaikanappia ja Kellokapulaa?

Taatusti osaavat! Työaikanappi on yksinkertainen ja helppo. Järjestelmä tunnistaa tyäntekijän ja työkohteen napin kosketuksella.

Lukulaite näyttää vain kyseiselle työntekijälle tarjolla olevat kirjausvaihtoehdot tai työkohde voidaan tunnistaa myös automaattisesti. Sekaannuksen vaara on minimoitu, ja työaikatiedot siirtyvät suoraan Tuntinettiin.
Tuntinetissä työaikatiedoista voi koostaa raportteja palkanmaksua varten tai laskuiksi ja niiden liitteiksi.

Se on niin helppoa, TOUCH AND GO!

Työntekijäsi oppivat Työaikanapin käytön nopeasti. Yksinkertaisimmillaan heidän ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin leimata itsensä sisään. Tämä voi tapahtua kahdella eri tavalla.

  1. Jokaisella työntekijällä on oma Työaikanappi, joka on pieni, avaimenperän kokoinen tunniste. He vievät sen työkohteessa olevalle lukijalaitteelle ja leimaavat näin itsensä sisään eli työajan alkaneeksi. Lukijalaite näyttää vain kyseiselle käyttäjälle sopivat kirjausvaihtoehdot tai kirjaa työntekijän automaattisesti sisään mikäli kirjausvaihtoehtoja ei tarvita. Työpäivän loputtua he leimaavat itsensä samalla tavalla ulos.
  2. Jos sen sijaan sinulla on työntekijöitä, jotka liikkuvat useiden eri työkohteiden välillä, voi olla järkevämpää hankkia Kellokapulat jokaiselle työntekijälle ja Työaikanappi jokaiseen työkohteeseen.
Mitä tarvitsen voidakseni kerätä työaikatietoja Työaikanapilla?

Tuntinetin ja Työaikanapin lisäksi tarvitset vain Kellokapulan. Kellokapula toimii lukulaitteena, joka lähettää tiedot suoraan palvelimelle (Tuntinetti).

Vaikka lukulaite vaurioituisi, eivät tiedot mene hukkaan, sillä ne ovat turvassa keskuspalvelimella!
Mistä tiedän, minkälaisen lukulaitteen tarvitsen?

Vain kellokapula riittää!
Kellokapula on näppärä, koska se on langaton, joten voit ottaa sen mukaasi melkein minne vain.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Saisiko olla mobiiliseurantaa?

Mobiilityöajanseuranta, työehtosopimusten tulkinta ja palkanlaskenta


Tarvitset kolme osaa muuttaaksesi yrityksesi työajanseurannan ja palkanlaskennan nykyaikaiseksi, nopeaksi ja vaivattomaksi:
  1. Työaikanappi
  2. Kellokapula
  3. Tuntinetti

Tyäaikanappi ja Kellokapula tekevät elämästäsi helpompaa. Sinun ei tarvitse huolehtia, ovatko työtunnit tallessa ja oikein raportoituna tai muistavatko työntekijät merkitä ne ylös, mitä kunkin työntekijän työehtosopimus sanoo ylitöistä tai minkälaiset ovat työntekijöidesi lomatoiveet. Tuntinetti hoitaa kaiken tämän, ja tuntikirjaukset hoituvat kätevästi Työaikanapin ja Kellokapulan avulla.

Mitä voin tehdä työaikanapilla & kellokapulalla?

  • Tuntinetin Työaikanappi ja Kellokapula on suunniteltu helpottamaan arkeasi. Ne säästävät työajanseurantaan liittyviin rutiineihin kuluvaa aikaa ja näin ollen myös selvää rahaa.
  • Työaikanapilla ja Kellokapulalla mahdollistat ajantasaisen työajanseurannan, joka ei vaivaa eikä kuormita ketään.
  • Voit seurata työntekijöittesi työaikatapahtumia, ylityökertymiä ja lomasuunnitelmia kätevästi ja nopeasti omalta tietokoneeltasi.
Mitä eroa on Työaikanapilla ja paperinkeruuseen perustuvalla työajanseurannalla? Tiedätkö montako työvaihetta jää pois?
  • Kuinka kallista sinun aikasi on? Papereiden pyörittely on huomattavasti työläämpää kuin muutaman napin painaminen.
  • Tyäaikanapilla tehtävä työajanseuranta on sähköinen. Se tarkoittaa, ettet joudu koostaamaan esimerkiksi työaikaraporttejasi käsipelillä, vaan saat ne ajantasaisena ja selkeänä tulosteena suoraan Tuntinetistä.
Sähköisellä työajanseurannalla säästät selvää rahaa. Esimerkkinä Polar Pro Henkilöstöratkaisut:
PolarPro on siirtynyt vuoden 2010 alusta täysin sähköiseen toimistoon. Järjestelmän on toimittanut Koodaripalvelut.com. Järjestelmän tukiranka on Tuntinetti, jota on laajennettu toimimaan myös palkanlaskentaratkaisuna. Ratkaisulla saavutetaan jopa 40 000 euron säästöt vuodessa 100 vuokrattua työntekijää kohden.”